Onko tämä totta? Työkaluja lähdekritiikkiin ja median luotettavuuden punnintaan

Journalismin maailmaan sukeltava oppimateriaali avaa luotettavuutta kuudesta ajankohtaisesta näkökulmasta: mielipiteen ja faktan eron kaventumista, feikkiuutisia, netin keskustelukulttuuria ja trollitehtaita. Lisäksi pureudutaan myös mainonnan ja journalismin rajaan sekä totuuteen kuvassa.

Oppimateriaali kannustaa nimensä mukaan kysymään luetuilta uutisilta, ovatko ne totta. Tämä on yksi kriittisen medialukutaidon keskeisiä ulottuvuuksia. Tehtävät ja taustamateriaalit käsittelevät esimerkiksi lähdekriittisyyttä, feikkiuutisia, mielipiteen ilmaisua ja informaatiosotaa. Sanomalehtien Liiton oppimateriaali on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille. Käsiteltäviä aiheita pohditaan myös journalismin etiikan näkökulmasta.

 

Johdanto: Mistä tiedän, mikä on totta?

Onko tämä totta? -kysymyksestä on tullut hurjan ajankohtainen. Feikkiuutissivustot, kärjistynyt keskustelukulttuuri ja trollitehtaat haastavat jokaisen miettimään sitä, mihin voi luottaa ja mikä on totta. Samalla kriittisestä medianlukutaidosta on tullut yhä tärkeämpää.

Kohtaamme arjessamme jatkuvasti tietoa, jonka todenperäisyydestä emme voi olla varmoja. Facebookin uutisvirrassa vastaan voi tulla otsikko, joka onkin valhetta. Mistä tiedän, onko viestiketjun viesti kirjoitettu tosissaan vai onko se pelleilyä? Kaveri voi päivityksessään kertoa totena yhtä, toinen kaveri toista. Jos etsii vastausta keskustelupalstalta, vastassa voi olla älämölöä tai vihapuhetta.

Jos saat samasta asiasta eri lähteistä vastakkaista tietoa, miten päättelet, mikä on totta? Onko merkitystä sillä, kuka jutun on jakanut, missä se on ilmestynyt tai millaisella tyylillä se on kirjoitettu? Entä mietitkö sitä, miksi juttu on kirjoitettu tai kenen asiaa se ajaa?

Tällainen kyseenalaistaminen on tärkeä nettikansalaisen taito. On hyvä osata lukea kriittisesti, eikä niellä mitä tahansa huuhaata totuutena. Luotettavan tiedon merkitys on tullut yhä suuremmaksi. Samalla taito tunnistaa luotettavat lähteet on tullut yhä tärkeämmäksi.

Tämä materiaali avaa luotettavuutta kuudesta ajankohtaisesta näkökulmasta. Tarkastelemme mielipiteen ja faktan eron kaventumista, feikkiuutisia, netin keskustelukulttuuria ja trollitehtaita. Pureudumme myös mainonnan ja journalismin rajaan sekä totuuteen kuvassa.

Jokaiseen teemaan liittyy erilaisia harjoituksia, joista monet pureutuvat ajankohtaisiin lehtijuttuihin. Peilaamme aiheita myös Journalistin ohjeisiin ja avaamme sitä, miten lähdekriittinen journalismi eroaa kaikesta muusta sisällöstä.

Toivomme, että saat tästä materiaalista työkaluja luotettavan tiedon tunnistamiseen. Ensimmäinen askel kriittiseen medialukutaitoon on muistaa kysyä, onko tämä totta.

Hanna Romppainen
mediakasvatusasiantuntija
Sanomalehtien Liitto
www.sanomalehtiopetuksessa.fi

  • ”Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa.”

    Julkisen sanan neuvoston uusi puheenjohtaja Elina Grundstörm, Helsingin Sanomat 4.11.2015

    OSA 1. Kun mielipiteestä tuli faktaa

    Parhaimmillaan netti on mahtava mahdollisuus demokratian kannalta. Verkossa jokainen pääsee ääneen ja jokaisen esittämä kannanotto voi olla samalla viivalla. Vallanpitäjien kannanotot voidaan kyseenalaistaa ja väärät väitteet kumota sosiaalisen median rummutuksella.

    Verkossa jokainen voi kuitenkin esittää myös oman totuutensa. Kuka tahansa voi esiintyä asiantuntijana, tuoda oman mielipiteensä esiin faktana ja saada viestilleen suuren yleisön. Pahimmillaan totuudeksi nousee se, joka huudetaan kovimmalla äänellä.

    Äärimmillään tämä voi tarkoittaa sitä, että kaikista faktoista tulee vain mielipidekysymyksiä ja ainoastaan omaa mielipidettä tukevaa tietoa pidetään totena.

    Jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin aina myös vastuu sanoistaan – mitä tahansa ei voi väittää totuudeksi.

    Ihmiselle on luontaista välttää tietoa, joka on ristiriidassa omien oletusten kanssa. Kiinnitämme sen sijaan huomiota siihen tietoon, joka vahvistaa käsitystämme. Tätä kutsutaan vahvistusharhaksi. Vahvistusharha näkyy vahvasti verkon samanmielisten keskustelupalstoilla. Niissä saa vahvistusta omalle kannanotolleen, vastakkaisia mielipiteitä kuullaan vain harvoin ja kuplan ulkopuolelle on vaikea nähdä. Esimerkiksi pakolaiskriisin kärjistämässä maahanmuuttokeskustelussa tämä on tullut vahvasti esiin.

    Tiedotusvälineissä mielipiteen ja faktan selkeä erottaminen toisistaan on olennainen eettinen kysymys.

    Siihen velvoitetaan Journalistin ohjeissa. Uutisessa pyritään aina tasapuolisuuteen ja siihen, että asioita tarkastellaan eri näkökulmista. Tavoitteena ei siis ole ajaa omaa agendaa vaan hahmottaa, miten asia todella on. Lisäksi moniäänisyys on keskeinen journalismin arvo. Pyrkimyksenä ei ole rummuttaa tietyn ryhmän kantaa, vaan antaa foorumi hyvin monenlaisten ihmisten ja ryhmittymien julkiselle keskustelulle.

    Mielipiteen esittäminen faktana on aina ongelmallista. Kaikki totena esitetty ei ole totta. Totuutta etsivän on tärkeää oppia katsomaan oman kuplan ulkopuolelle, kuulla eri näkemyksiä ja tarkastella asiaa monipuolisesti – myös itselle vieraasta näkökulmasta.

    ”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.”

    Journalistin ohjeet, kohta 11.

    Kaikki Suomen keskeiset tiedotusvälineet ovat sitoutuneet Journalistin ohjeisiin. Ohjeet on laadittu alan itsesäätelyä varten. Ne ovat median eettiset pelisäännöt, jotka tukevat sananvapauden vastuullista toteutumista. Journalistin ohjeita tulkitsee Julkisen sanan neuvosto.

  • 1. Keskustelkaa yhdessä:

    • Mikä on faktan ja mielipiteen ero?
    • Onko jokaisella oikeus esittää omat faktansa?
    • Mitä seuraisi, jos kaikesta tulisi vain mielipidekysymyksiä?
    • Onko olemassa kaikille yhteistä totuutta? Onko totuus suhteellista?
    • Journalistin ohjeiden mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä. Miksi tämä on tärkeää?
    • Osaatteko suhtautua kriittisesti myös sellaiseen tietoon, jonka haluaisitte olevan totta?
    • Oletteko huomanneet vahvistusharhan vaikutusta esimerkiksi kaveriporukassanne?

    2. Perehdy sanomalehdessä julkaistaviin juttutyyppeihin. Mitkä jutut ovat tietoa välittäviä? Missä jutuissa mielipiteen ilmaisu on keskiössä?

    a. Aseta jutut janalle:

     

    Jana, jonka toisessa päässä on "Tiedon välittäminen" ja toisessa "Mielipiteen ilmaiseminen".

    b. Valitse yksi juttu tarkempaan tarkasteluun. Etsi siitä faktat ja kannanotot. Merkitse kannanottojen yhteyteen myös se, kenen kannanotosta on kyse. Erottuvatko faktat ja kannanotot toisistaan selvästi?

    c. Valitse jutusta kolme faktaa ja tarkista, pitävätkö ne paikkansa.

    3. Ryhdy toimittajaksi. Tee journalistinen juttu jostakin vahvoja mielipiteitä herättävästä aiheesta (esimerkiksi ilmastonmuutos, pakolaiskriisi tai jokin hallituksen toimi). Hyödynnä monipuolisia lähteitä ja tarkastele asiaa eri näkökulmista. Ole tasapuolinen ja pyri luomaan kokonaiskuva aiheesta. Tarkista
    lopuksi, että kaikki faktat jutussasi ovat varmasti oikein.

    Keskustelkaa jutun tekemisen jälkeen: Millaisia lähteitä jutussanne käytitte ja miten arvioitte eri lähteiden luotettavuutta? Miten oma mielipiteenne vaikutti jutun tekemiseen? Kuinka vaikeaa kokonaiskuvan muodostaminen aiheesta oli?

    +Ota kuva tämän jutun yhteyteen. Ohjeet: Osa 6, harjoitus 2

    4. Opi toisten näkemyksistä. Valitse jokin aihe, josta sinulla tai teidän kaveriporukallanne on vahva mielipide. Muotoile mielipide tiiviiksi kannanotoksi ja kirjoita se ylös. Kirjoita myös perustelut sille, miksi olet tätä mieltä.

    Perehdy muiden näkemyksiin aiheesta. Mistä näkemyksistä sinulla olisi opittavaa? Mitkä täydentävät omaa näkemystäsi? Tutustu myös omalle mielipiteellesi vastakkaisiin näkemyksiin. Mitkä kannanotot ja perustelut vakuuttavat sinut? Pohdi lopuksi, vaikuttivatko toisten näkemykset omaan kantaasi.

    5.  Tarkastele maahanmuuttokeskustelua. Mikä on totuus maahanmuutosta vastustajien ja mikä puolustajien leirissä? Pureudu erityisesti siihen, miten näkemyksiä perustellaan. Millaisia aukkoja perusteluissa on? Millaisia vastakkainasetteluja keskustelussa luodaan?

    Pohtikaa yhdessä: Millaisia syitä maahanmuuttoon liittyvän kahtiajakautuneisuuden taustalla on? Miten eri leirien näkemykset voisivat kohdata ja
    miten vastakkainasettelua voisi liennyttää? Ideoikaa konkreettisia ratkaisuja, miten eri leireihin lukkiutuneet ryhmittymät saataisiin kohtaamaan ja
    ymmärtämään toisiaan.

  • ”Huijaussivustot osaavat pätevästi esittää uutisjournalismia, mutta eivät ole sitä. Journalismin perusedellytys on faktapohjaisuus.”

    Johanna Vehkoo Kuningaskuluttajan Valheenpaljastaja-blogin tekstissä Uutista on helppo matkia

    Osa 2. Feikki uutisena

    Mikä tekee uutisen? On otsikko, ingressi ja leipäteksti. Jutussa kerrotaan jostakin uudesta tiedosta tai tapahtumasta. Riittääkö tämä tekemään uutisen? Entä jos tekstin sisältö on sepitettyä?

    Uutisen ulkoista kaavaa hyödynnetään feikkiuutissivuilla. Niillä julkaistaan uutisen muotoisia tekstejä, joiden sisältö on tarkistamatonta, virheellistä, sepitettyä tai kärjistettyä. Monilla sivuilla virheellistä tietoa julkaistaan tietoisesti ja johdetaan tarkoitushakuisesti lukijoita harhaan.

    Feikkiuutiset on uusi, verkon ja somen synnyttämä lajityyppi. Monen huijaussivun synnyn taustalla on halu saada mainosrahaa. Verkossa mainonnan ansaintalogiikka on yksinkertainen: Mitä enemmän klikkauksia juttu saa, sitä enemmän satelee myös mainosrahaa. Uskomattomilla kohuotsikoilla saa kalasteltua paljon klikkauksia, ja niitä feikkiuutissivustot tehtailevat. Sivustojen tekijöiden motiivina voi olla myös halu pilailla ihmisten kustannuksella tai seurata, miten laajalle tekaistut uutiset leviävät. Osa sivustoista pyrkii tietoisesti vaikuttamaan asioihin vääristelemällä tietoa.

    Suomessa tunnetuin feikkiuutissivusto on MV-lehti. Se väittää olevansa valtamedian vastavoima ja kertovansa asioista, joita valtamedia pimittää. Nämä ”valtamedian pimittämiksi” kutsutut aiheet ovat usein yksipuolista näkemystä edustavia, kärjistettyjä, virheellisiä tai ne rikkovat esimerkiksi yksityisyyden suojaa. Iso osa MV:n sisällöstä käsittelee maahanmuuttajia ja on sävyltään negatiivista, jopa rasistista. Monen jutun lähteenä on somehuhu. MV-lehden jutut eroavat myös ulkoisesti perusuutisesta: jutuissa käytetään runsaasti huuto- ja kysymysmerkkejä ja kielenkäyttö on ronskia. Ylen mukaan käytännössä kuka tahansa voi kirjoittaa feikkiuutissivun jutun, kunhan se sopii julkaisun linjaan (ks. Holokausti on myytti ja muita väitteitä – näin toimii suomalainen vastamedia). MV-lehti ei ole Julkisen sanan neuvoston jäsen, eikä sen jutuista voi tehdä sinne kanteluita.

    Suomalainen sananvapaus on Julkisen sanan neuvoston uuden puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan uhattuna valesivustojen takia. ”Ne käyttävät hyväkseen journalismin uskottavuutta, mutta eivät noudata journalistisia periaatteita”, Grundström kuvaa Helsingin Sanomissa 4.11.2015 julkaistussa haastattelussa Suomalainen sananvapaus on uhattuna valesivustojen takia. ”Eivät valesivustot ole journalismia. – – Journalismin ydin on se, että faktat ovat oikein”, Grundström sanoo.

    Pyrkimys totuudenmukaisuuteen on journalismin kulmakivi ja perusperiaate. Tarkkuus faktoissa on journalismin luotettavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Journalistin on suhtauduttava kaikkiin tietolähteisiin kriittisesti, kunnioitettava yksityisyyden suojaa ja pyrittävä tasapuolisuuteen. Näitä periaatteita vastaan huijaussivustot hyökkäävät.

    ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
    Journalistin ohjeet, kohta 8.

    ”Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti.”
    Journalistin ohjeet, kohta 12.

    ”Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa
    ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.”
    Journalistin ohjeet, kohta 26.

    ”Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.”
    Journalistin ohjeet, kohta 27.

  • 1. Keskustelkaa yhdessä:

    • Kohtaatteko netissä paljon valheellista tietoa?
    • Mihin medioihin luotatte? Mitä medioita pidätte epäluotettavina?
    • Sanan- ja mielipiteenvapaus sekä moniäänisyys ovat äärimmäisen tärkeitä. Saako niiden varjolla johtaa harhaan tai väittää valhetta totuudeksi?
    • Millaista on eettinen uutisointi?
    • Mistä feikkiuutisen tunnistaa?

    2. Perehdy siihen, mitkä suomalaiset mediat ovat sitoutuneet journalistin ohjeisiin. Miten nämä mediat eroavat journalistin ohjeisiin sitoutumattomista medioista? Tee lista näiden medioiden yhtäläisyyksistä ja eroista. Perehdy taustaksi Julkisen sanan neuvoston jäsenkriteereihin täältä.

    3. Lukekaa Lännen Median juttu Huijaussivut on syytä suodattaa ja juttuun liittyvät faktalaatikot (liitteenä). 

    a. Keskustelkaa lukemisen jälkeen yhdessä:

    • Miksi maahanmuutto on suosittu feikkiuutisten aihe?
    • Jutussa kerrotaan, että internet toimii rihmastomaisesti. Mitä tämä tarkoittaa?
    • Miten verkko on vaikuttanut mielipideilmaston kahtiajautumiseen?
    • Miten verkkosisältöä voi oppia suodattamaan?
    • Jutussa luetellaan useita valheellisia uutisia julkaisevia sivustoja.
    • Ovatko nämä sivustot teille entuudestaan tuttuja? Oletteko törmänneet näillä sivuilla julkaistuihin juttuihin?

    b. Valitkaa pienryhmissä yksi tekaistuja uutisia julkaiseva sivu ja perehtykää sen taustoihin: Kuka juttuja kirjoittaa? Millaisia lähteitä käytetään? Kuka on sivun julkaisija? Ketkä juttuja lukevat? Miten sivu saa rahoitusta? Miten sivusto suhtautuu valtamediaan? Rikkooko sivusto joitakin Journalistin ohjeita? Miten?

    Perehtyminen kannattaa aloittaa lukemalla Ylen juttu Holokausti on myytti ja muita väitteitä – näin toimii suomalainen vastamedia (1.11.2015), jossa käsitellään MV-lehteä, Verkkomediaa ja Magneettimediaa.

    4. Lukekaa Turun Sanomissa 30.3.2015 julkaistu juttu: Asiantuntija valejutuista: Vietävissä olevia löytyy suuri joukko

    Keskustelkaa lukemisen jälkeen yhdessä: Miksi feikki kiinnostaa ja miksi siihen uskotaan? Miksi uutiseen, joka pönkittää omaa maailmankuvaa, on vaikea suhtautua kriittisesti? Hannu Lauerma sanoo jutussa: ”Nuorista käsittääkseni suurempi osa ei lotkauta korviaan sille, mitä netissä lukee. He ovat pienestä pitäen kasvaneet tähän maailmaan.” Onko teidän kokemuksenne mukaan eri sukupolvien välillä eroa kriittisessä medialukutaidossa?

    Haastatelkaa esimerkiksi isovanhempianne tai vanhempianne siitä, millä tavalla he suhtautuvat feikkiuutisiin. Mihin tietolähteisiin he luottavat ja miksi?

    5. Paljasta feikki! Seuraa viikon ajan sosiaalisen median uutisvirrassa kohtaamiasi juttuja. Epäilyttääkö jonkin jutun totuudenmukaisuus? Tarkista, pitääkö se paikkansa. Hyödynnä luotettavuuden tarkistamisessa Lännen Median jutun yhteydessä julkaistun faktalaatikon ”Näin tunnistat, onko uutinen totta vai tarua” ohjeita.

Huijaussivut on syytä suodattaa

Huijaussivut on syyta suodattaa

Lataa tiedosto
  • ”Unelmani on jo pitkään ollut sanomalehden verkkosivusto, jonka – – keskustelut ovat oikeasti keskusteluja.”
    Jouko Jokinen Aamulehden päätoimittaja Aamulehti 2.9.2015

    Osa 3. Älämölöstä aitoon keskusteluun

    Parhaimmillaan yhdessä keskustellessa syntyy ideoita, joita ei yksin keksisi. Keskustellen voi ratkoa ongelmia, ymmärtää asioita uudelta kannalta ja rakentaa hyvää vuorovaikutusta. Hyvässä keskustelussa saa kyseenalaistaa ja kritisoida. Olennaista on esittää kritiikki rakentavasti ja kohdistaa se asiaan – ei asian esittäjään.

    Voiko verkossa syntyä tällaista aitoa ja rakentavaa keskustelua?

    Erityisesti vahvoja mielipiteitä herättävistä aiheista syntyy verkossa vain harvoin sellaista keskustelua, jossa eri mieltä olevat aidosti kuuntelisivat toisiaan. Keskustelu ajautuu usein asian viereen, jankkaamiseen tai henkilökohtaisuuksiin. Keskustelupalstoilla tapaa paljon huutamista, asiattomuuksia, asian ohi menevää mölyämistä ja pahimmillaan vihapuhetta. Tätä ei voi pitää hyvänä keskusteluna.

    Syksyllä 2015 erityisesti pakolaiskriisin johdosta keskustelu verkossa kärjistyi, ja useissa medioissa päädyttiin rajoittamaan keskustelua keskustelupalstoilla (ks. Nyt-liite 1.9.2015: Suljemme kommenttiosiomme, koska jotainhan tässä on tehtävä, Iltalehti 1.9.2015 Iltalehti linjaa verkkokeskustelua ja MTV 1.9.2015 MTV Uutiset sulkee osan verkkokeskustelusta – tarkoitus suitsia vihapuheen määrää).

    Lehdissä pohdittiin, miten keskustelupalstoille voisi saada aidosti rakentavaa keskustelua. Esimerkiksi Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kirjoitti haaveilevansa verkkokeskustelusta, jossa keskustelut olisivat oikeita keskusteluja: ”Puhujilla on nimi, keskustelu etenee ja hakee ratkaisuja.”

    Uutismedioiden keskustelupalstat ovat jo pitkään poikenneet monista verkkokeskusteluista siinä, että niitä moderoidaan. Journalistin ohjeisiin lisättiin vuonna 2011 liite, jossa linjattiin, että tiedotusvälineiden on seurattava verkkosivujaan ja pyrittävä estämään sellaisen sisällön julkaisu, joka loukkaa ihmisarvoa. Moderoinnin vuoksi lehtien keskustelupalstoilla ei voi julkaista mitä tahansa, vaan laittomuudet poistetaan.

    Pelkkien laittomuuksien poistaminen ei ole kuitenkaan riittänyt tekemään palstojen keskustelusta laadukasta. Nyt useissa lehdissä on ryhdytty rajoittamaan keskustelua laajemmin: keskustelu avataan vain joihinkin juttuihin ja kommentit moderoidaan ennakkoon.

    Mahdollisuus vapaaseen keskusteluun verkossa on nähty sananvapauskysymyksenä. Lupa kertoa mielipiteensä ei kuitenkaan tarkoita oikeutta julkaista mitä tahansa – sanoista tulee kantaa myös vastuu eikä sanoilla saa vahingoittaa toista. Pahimmillaan toisen sananvapaus rajoittaa muiden mahdollisuutta sanoa. Aggressiivisessa keskusteluympäristössä vain harva uskaltaa tuoda esiin oman mielipiteensä, ja sananvapaudesta tulee vain kovaäänisempien oikeus.

    ”Toimituksen tulee seurata verkkosivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen. Syrjinnän lisäksi ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt.”
    Journalistin ohjeiden liite, kohta 1.

  • 1. Keskustelkaa yhdessä

    • Osallistutteko itse verkkokeskusteluihin? Miksi?
    • Miten keskustelu verkossa eroaa keskustelusta kasvokkain?
    • Oletteko kohdanneet verkossa asiattomuuksiin menevää keskustelua tai vihapuhetta?
    • Millaista on hyvä keskustelu verkossa?

    2. Tutustukaa verkkokeskusteluissa tapahtuneeseen muutokseen. Lukekaa Savon Sanomissa 9.9.2015 julkaistu juttu Verkkokeskustelut räjähtivät pakolaiskriisin myötä – jopa joka viides kommentti poistetaan

    • ”Vielä joitakin vuosia sitten aggressiivinen verkkokeskustelu tehtiin anonyymisti, nyt nimellä ja omilla kasvoilla”, tutkija Paula Haara kertoo Savon Sanomien jutussa. Mistä tämä muutos teidän mielestänne johtuu? Mitä mieltä olette keskustelusta, joka käydään nimimerkin suojassa?
    • Miten aggressiiviseen käyttäytymiseen verkossa voi puuttua? Miten media voi vaikuttaa keskustelukulttuurin muuttumiseen?
    • Mihin anonymiteettiä tarvitaan? Pitäisikö nimimerkin suojassa käyty
      keskustelu teidän mielestänne kieltää?

    Jutussa puhutaan vihapuheesta. Mitä on vihapuhe? Miten vihapuhe voi uhata sananvapautta? Miksi vihapuhetta on erityisesti verkossa? Millainen vihapuhe on kielletty laissa? Suunnitelkaa verkkomainoskampanja vihapuhetta vastaan. Päättäkää etukäteen, mikä on kampanjan kohderyhmä – keneen tahdotte sillä vaikuttaa. Pohtikaa huolella myös, miten ja missä tavoitatte kohderyhmänne parhaiten.

    3. Millaisia ristiriitatilanteita olette kohdanneet kasvokkain keskustellessa? Kenen tai keiden kanssa keskustelitte? Mistä ristiriita syntyi? Saatiinko tilanne ratkaistua? Kirjoittakaa ristiriitatilanteet, niiden syyt ja ratkaisut esimerkiksi post-it-lapulle tai jakakaa ne Padlet-seinän avulla.

    Keskustelkaa yhdessä: Millaiset asiat aiheuttavat ristiriitatilanteita sosiaalisissa tilanteissa? Mitä tarvitaan, että ristiriita saadaan ratkaistua? Pitäisikö ristiriitoja välttää? Voiko ristiriidoista syntyä jotain hyvää?

    Kirjoittakaa keskustelun pohjalta viiden kohdan ohjelista ”Näin ratkaiset ristiriitatilanteet”. Pohtikaa, voisiko tätä ohjetta hyödyntää myös verkkokeskusteluissa.

    4. Valitse tarkasteltavaksi jokin verkkokeskustelu ja analysoi sitä seuraavien kysymysten avulla:

    • Ketkä keskustelussa ovat mukana? Miksi he osallistuvat keskusteluun?
    • Mikä on keskustelun aihe ja tavoite?
    • Millainen on kunkin osallistujan rooli keskustelussa?
    • Valitse kaksi keskustelijaa. Mikä on heidän pääväitteensä ja miten he perustelevat sitä? Ovatko perustelut vakuuttavia?
    • Merkitse keskusteluun kohdat, joissa näkyy toisen keskustelijan kuunteleminen.
    • Pysyykö keskustelu asiassa? Merkitse kohdat, joissa keskustelu lipsuu ohi aiheen.
    • Onko keskustelussa trollaamista? Jos on, miten se vaikuttaa keskustelun kulkuun?
    • Syntyykö keskustelussa ristiriitoja? Jos syntyy, mikä ne aiheuttaa?
    • Saadaanko ne ratkaistua?
    • Kuinka onnistunut analysoimasi keskustelutilanne on ja miksi?

    Työskennelkää lopuksi pienryhmissä. Valitkaa joitakin osioita analysoimistanne verkkokeskusteluista ja rakentakaa niiden pohjalta joko lyhyitä draamadialogeja tai tehkää niiden pohjalta sarjakuvastrippejä.

  • ”Me kaikki olemme maanpuolustajia. Minkälaisen informaation me hyväksymme [ja] hyväksymmekö me sen ilman kritiikkiä – – se on äärimmäisen tärkeä asia.”
    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ylen Ykkösaamussa 17.10.2015

    Osa 4. Infosodan uhri on totuus

    Teksti: Pasi Kivioja

    Trollaamisella tarkoitetaan perinteisessä nettislangissa verkkokeskusteluiden hämmentämistä ja kiivaiden reaktioiden herättämistä tahallisen provosoivilla kommenteilla. Trollaajalle eli trollille pelkkä kuohunnan aikaansaaminen on itseisarvo ja mielihyvän lähde.

    Keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota toi trollaamiselle uuden, vakavamman merkityksen. Tässä mielessä trollaamisella ja trolleilla tarkoitetaan Venäjän-mielisen ja Ukrainan vastaisen disinformaation eli vääristellyn tiedon ja mielipiteitä manipuloivan propagandan aggressiivista levittämistä keskustelupalstoilla. Trollit hyökkäävät sosiaalisen median keskusteluissa toimittajien, tutkijoiden ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien kimppuun.

    Trollaaminen on yksi valtiollisen informaatiosodankäynnin muoto. Tässä tapauksessa Venäjä tarvitsi disinformaatiota esimerkiksi perustellakseen Ukrainan Krimin miehityksen ja liittämisen Venäjään.

    Informaatiosota ei kuitenkaan aina näytä valtiontoiminnalta, vaan sitä käyvät – tietoisesti tai tiedostamattaan – kriittisinä kansalaiskeskustelijoina esiintyvät
    siviilit. Trollit esimerkiksi jakavat Venäjän valtiollisen median Ukraina-uutisia, joista monet ovat vääristeltyjä tai jopa väärennöksiä. He syöttävät eteenpäin propagandistia videoita ja sotaisia meemikuvia. He ihannoivat presidentti Vladimir Putinia ja kiistävät Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Syyllisiä sotaan ovat heidän mukaansa Yhdysvallat, EU ja Ukrainan ”fasistihallitus”. Venäjän toimista kriittisesti uutisoivia he puolestaan nimittävät Nato-trolleiksi.

    Tällaisiin informaatiosodan hyökkäyksiin on mahdotonta vastata asevoimilla. Herää kysymys, kenen niihin pitäisi vastata ja millä keinoin?

    Suomessa journalistit ovat alkaneet nostaa esiin heihin itseensä kohdistuvaa trollaamista. Joitakin Ukrainan sodasta kirjoittaneita toimittajia on yritetty vaimentaa vähättelemällä, mustamaalaamalla, uhkailemalla ja masinoimalla protestikampanjoita. Trollien toimintaa tutkinut Ylen toimittaja Jessikka Aro on kertonut, että hänelle on jopa soitettu uhkaavia puheluita entisen Neuvostoliiton alueelta. Kukaan ei ole näissä puheluissa puhunut mitään, mutta taustalta on kuulunut konetuliaseen ääni. Psykologisella häirinnällä pyritään hiljentämään äänessä olevia ja lannistamaan niitä, joilla kenties olisi sanottavaa julkisuudessa

    Helsingin Sanomat ja Yleisradio vierailivat Pietarissa sijaitsevalla salaisella ”trollitehtaalla”, jossa monisatapäinen joukko työntekijöitä on valjastettu propagandan levittämiseen keskustelupalstoille. Trollit saavat palkkaa Venäjän ja presidentti Putinin kehumisesta internetissä, Ukrainan hallinnon haukkumisesta ja Yhdysvaltojen osoittamisesta syylliseksi Ukrainan kriisiin. HS:n mukaan trollikeskuksessa on omat osastonsa sosiaaliselle medialle, tiedotusvälineiden seuraamiselle, hakukoneille, blogeille, kommenteille ja keskustelupalstoille.

    Informaatiosodankäyntiä tutkivan sotatieteiden tohtorin Saara Jantusen mukaan vain pieni osa Venäjän informaatiokampanjaan osallistuvista ihmisistä
    on ammattimaisia trolleja. Monet näistä kirjoittajista toimivat nimimerkin tai feikkiprofiilin suojissa. Jantunen kirjoittaa kirjassaan Infosota (Otava 2015), että osa heistä on mukana tietoisesti, mutta osa ajattelee olevansa kriittisiä kansalaiskeskustelijoita, jotka eivät näe omaa rooliaan Venäjän propagandan levittäjinä.

    Miten infosota vaikuttaa meihin?

    On melko epätodennäköistä, että tavallinen suomalainen verkkokeskustelija joutuisi Venäjä-trollien kohteeksi. Jos ei osallistu tämän aihepiirin keskusteluihin somessa, ei välttämättä huomaa koko ilmiön olemassaoloa. Yleisön on kuitenkin tärkeää tietää, millaisia informaatiosodan menetelmiä kohdistuu mediatoimijoihin ja miten kansalaisten mielipiteisiin yritetään internetissä vaikuttaa disinformaatiolla ja propagandalla.

    Samalla kannattaa muistaa, että muutkin valtiot osaavat käyttää propagandaa ja disinformaatiota toimintansa perustelemiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen isku Irakiin vuonna 2003 perustui väärään tietoon Irakin joukkotuhoaseista. Pohjois-Korean johtajaansa suitsuttava propaganda on niin läpinäkyvää, ettei siihen usko kukaan. Toisen maailmansodan aikaisessa natsi-Saksassa oli tehtävään nimetty erityinen propagandaministeri.

    On ongelma, jos maailmankuvamme perustuu väärään tai vääristeltyyn tietoon. Se vaikuttaa siihen, miten muodostamme mielipiteitämme, miten toimimme ja mitä pelkäämme. Kun väärää todellisuutta tyrkytetään tarpeeksi pitkään ja sinnikkäästi monelta eri taholta, vääristymä vähitellen vakiintuu. Kuten Saara Jantunen toteaa kirjassaan: kymmenen vuoden päästä kukaan ei jaksa enää väitellä siitä, voidaanko Krimiä sanoa osaksi Ukrainaa.

    ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”
    Journalistin ohjeet, kohta 1.

    ”Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.”
    Journalistin ohjeet, kohta 3.

    ”Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”
    Journalistin ohjeet, kohta 12.

  • 1. Keskustelkaa yhdessä:

    • Kuinka vahva sodankäynnin väline tiedon vääristely voi olla?
    • Mikä on informaatiosodan tarkoitus?
    • Miksi trollaaminen kohdistuu erityisesti toimittajiin, tutkijoihin ja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin?
    • Miksi infosodasta on tärkeää olla tietoinen?

    2. Lukekaa Helsingin Sanomissa 17.11.2014 julkaistu juttu Pietarilaisessa talossa yli 200 ihmistä kehuu työkseen Putinia ja Kalevassa 22.9.2014 julkaistu pääkirjoitus Verkkotrollit sotkevat faktoja.

    • Mitä trollit käytännössä tekevät ja keitä he ovat?
    • Millaiselta trollin työnkuva vaikuttaa?
    • Miksi infosotaa käydään erityisesti sosiaalisessa mediassa?
    • Kuinka vahvasti mielipiteenmuodostusta voi ohjata ulkoapäin?
    • Miten informaatiosotaa vastaan voi puolustautua?

    3. Perehdy Ukrainan kriisin syihin, taustoihin ja osapuoliin. Millaista totuutta sodasta kerrotaan eri leireissä?

    Tee aikajana sodan kulusta. Merkitse janalle, millaista tietoa tilanteen kulusta on kerrottu eri leireissä kriisin eri vaiheissa. Millainen infosodan merkitys tässä konfliktissa on?

    4. Perehtykää pienryhmissä siihen, miten informaation vääristelyä on käytetty suurvaltapolitiikan välineenä. Valitkaa tarkastelun kohteeksi esimerkiksi nykyinen Venäjän informaatiosota, kylmän sodan aikainen informaatiosota, toisen maailmansodan aikainen propaganda tai siirtomaavallan
    aikainen propaganda. Pureutukaa yksityiskohtaisesti siihen, miten informaation vääristely näkyi ihmisten arjessa kriisin aikana.

    Verratkaa lopuksi eri ryhmien tekemiä havaintoja ja pohtikaa erityisesti sitä, mikä informaatiosodassa on säilynyt samana ja millaisia uusia keinoja informaatiosodan käyntiin on syntynyt.

  • ”Piilomainonta on yhä yleisempi ongelma. Erityisesti netissä on keksitty erilaisia uusia tapoja hämärtää journalismin ja mainonnan rajaa.”
    Risto Uimonen, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 2010–2015 Journalisti 24.9.2015 Kuuden vuoden kuuliaisuus

    Osa 5. Sponsoroitu totuus

    Sanomalehdet saavat tulonsa paitsi lehtitilausten ja irtonumeroiden myynnistä myös mainonnasta. Erityisesti verkossa mainonnan merkitys ansainnassa on suuri. Mainoksia siis tarvitaan – ne ovat moniäänisen median elinehto.

    Journalismin luotettavuuden kannalta olennaista kuitenkin on, että mainonnan ja journalismin raja pysyy selvänä. Lukijalle tulee olla aina selvää, onko kyse riippumattomasta journalismista vai maksetusta sisällöstä. Journalistin ohjeissa tämä linjataan yksiselitteisesti: ”Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä.” On tärkeää tietää, puhuuko jutussa toimitus vai mainostaja.

    Perinteisessä mainonnassa tämä raja pysyy yleensä selvänä. Nykyään mainoksissa kuitenkin hyödynnetään yhä useammin journalismin keinoja ja muotoja. Erityisesti verkossa julkaistaan journalistisen jutun kaltaisia tekstejä, jotka ovatkin mainoksia eli maksettua sisältöä.

    Nykymainostaja pyrkii tuottamaan sisältöä, jonka lukija kokee kiinnostavana – ei ärsyttävänä tai häiritsevänä. Tällaista sisältöä kutsutaan sisältömarkkinoinniksi. Sisältömarkkinoinnin erityismuoto on natiivimainonta. Siinä mainostajan sisältö pyritään tekemään mahdollisimman samankaltaiseksi julkaisun oman sisällön kanssa – esimerkiksi verkkosanomalehden natiivimainos muistuttaa lehtijuttua.

    Yhtenä onnistuneena natiivimainoksena pidetään The New York Timesin naisvankiloita käsittelevää juttua, joka on Netflixin Orange is the New Black -vankilasarjan sponsoroima. Sarjaa ei käsitellä mitenkään itse jutussa – ainoastaan aihepiiri on sama. Suomessa esimerkiksi ABC-ketjulla on ollut Ilta-Sanomien sivuilla kahvikalenteri, jossa julkaistiin erilaisia kahviaiheisia juttuja, ja RAY:llä oma Inhimillisiä uutisia -sivusto, jossa kerrotaan RAY:n tuotoilla tehtävästä työstä.

    Julkisen sanan neuvoston uuden puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan Suomen sananvapaudella on kaksi keskeistä uhkaa: valeuutissivustot ja natiivimainonta (ks. Helsingin Sanomat 4.11.2015 ”Suomalainen sananvapaus on uhattuna valesivustojen takia”). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että natiivimainonta olisi lähtökohtaisesti huono asia. Päinvastoin – se voi Grundströmin mukaan olla positiivinen mahdollisuus lehdille. Mutta isoksi ongelmaksi natiivimainonta muodostuu, jos rajaa journalismin ja maksetun sisällön välillä ei pidetä selvänä. Silloin se murentaa luottamusta mediaan ja sen riippumattomuuteen.

    ”Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.”
    Journalistin ohjeet, kohta 16.

    FAKTA: Mainonta ja median murros:

    • Mainonta on pitkään ollut sanomalehdistön suurin tulonlähde. Mainoksista saatavat tulot ovat kuitenkin vähentyneet.
    • Suomessa sanomalehtien tilauksista saamat tulot ylittivät mainostulot vuonna 2012. Maailmanlaajuisesti tämä rajapyykki ylitettiin vuonna 2014 (ks. Suomen Lehdistö: Lukijoiden maksut ylittivät mainostulot maailmanlaajuisesti).
    • Lehtien mainostulot vähenevät, koska mainostajilla on yhä enemmän vaihtoehtoja valita mainospaikkansa – ja yhä useampi laittaa rahansa Googleen tai Facebookiin.

    FAKTA: Miksi media on murroksessa?

    1. Kilpailu netin sisältöjen kanssa. Netti on mullistanut tiedonvälityksen. Periaatteessa kuka tahansa voi saada viestilleen suuren yleisön. Perinteisellä medialla ei ole enää tiedonvälityksen monopolia. Se joutuu kilpailemaan netin ilmaisten sisältöjen kanssa.
    2. Digituotot eivät korvaa printin menetyksiä. Printtilehtien tilaajamäärät vähenevät. Yhä useampi lukee lehteä diginä, mutta vielä vain harva haluaa maksaa digitaalisista sisällöistä.
    3. Mainostulot vähenevät. Google, Facebook ja muut kansainväliset jätit imevät mainosrahaa. Mainokset ovat olleet sanomalehtien suurin tulonlähde.
  • 1. Keskustelkaa yhdessä:

    • Erotatteko aina, mikä on mainontaa ja mikä journalistista sisältöä?
    • Miten sanomalehden lukemiseen vaikuttaisi, jos sen jutut olisivat sponsoroituja?
    • Millainen mainos ärsyttää?
    • Millainen on hyvä mainos? Millaista on hyvä sponsoroitu sisältö?

    2. Perehtykää piilomainontaan:

    Julkisen sanan neuvosto tiukensi vuonna 2015 kaupallisen ja journalistisen sisällön erottamista koskevaa ohjeistustaan (ks. Turun Sanomat 4.6.2015 JSN tiukentaa piilomainontaa koskevaa ohjeistustaan).

    Miksi on tärkeää, että journalistinen sisältö erottuu mainoksista? Mitä on piilomainonta?

    Julkisen sanan neuvostoon tehdään runsaasti piilomainontaa koskevia kanteluita. Tutustukaa osoitteessa jsn.fi, millaisia vapauttavia ja langettavia piilomainontaa koskevia päätöksiä JSN on tehnyt.

    Miten mainonnan ja journalismin rajaa on tarkastelemissanne tapauksissa yritetty häivyttää? Missä menee Julkisen sanan neuvoston päätösten perusteella sallitun mainonnan ja piilomainonnan raja?

    3. Tutustukaa Yhdysvalloissa käytävään keskusteluun natiivimainonnnasta.

    Katsokaa Last Week Tonight with John Oliver -sarjan (HBO) Native Advertising -jakso (ikäraja 15). Keskustelkaa katsomisen jälkeen:

    • Miten Yhdysvalloissa suhtaudutaan natiivimainontaan?
    • Miten natiivimainonnan synty liittyy median murrokseen?
    • Miksi perinteinen bannerimainonta on tehotonta?
    • Millaisia natiivimainonnan ongelmia jaksossa nostetaan esiin?

    4. Perehtykää uusiin mainonnan muotoihin.

    Lukekaa taustaksi Kauppalehdessä 25.5.2015 julkaistu juttu Mitä on natiivimainonta? ja Helsingin Sanomissa 5.9.2015 julkaistu juttu Mainos ei enää vain mainosta vaan tarjoaa sisältöä – sosiaalinen media on täynnä sisältömarkkinointia.

    Etsikää esimerkkikampanjat sisältömarkkinoinnista, natiivimainonnasta ja advertoriaalista. Mikä yhdistää näitä mainonnan muotoja? Miten ne eroavat toisistaan?

    Miksi Valio tekee minisarjan lapsiperheiden elämästä, HOK-elanto tuottaa #joulurauhaa-videon ja Netflix sponsoroi vankilajournalismia ? Valitkaa jokin natiivi- tai sisältömarkkinointikamppanja ja analysoikaa, mitä hyötyä kampanjasta on yritykselle.

  • ”Digitaalinen maailma tarjoaa mahdollisuuden näyttää kuvia paljon enemmän ja samalla valehdella kuvilla paljon enemmän – käyttää kuvaa väärin.”
    Helsingin Sanomien päätoimittaja Päivi Anttikoski HS:n Uskotko kuvaan -keskustelussa 27.8.2015

    Osa 6. Onko kuva totta?

    Uutiskuvalla on voima näyttää, mitä todella tapahtui. Kuva kertoo usein paremmin kuin tuhat sanaa siitä, millainen jokin tapahtuma todella oli.

    Juuri tämän vuoksi kuva on myös vahva huijaamisen väline. Sosiaalisen median aikakaudella kuvahuijauksista on tullut yhä yleisempiä.

    Kuvan voimaa kertoa, mitä todella tapahtui, käytetään räikeästi hyväksi. Yksi yleinen tapa on liittää johonkin ajankohtaiseen kriisiin kuva, joka ei lainkaan liity siihen. Bodaripakolaisten kuva onkin Joulusaarilta, koskettava kuva pikkulapsista keskellä Nepalin maanjäristystä Pohjois-Vietnamista vuodelta 2007 ja kuva 1970-luvun hippimielenosoituksesta Ray-Banin mainos.

    Huijata voi myös manipuloimalla kuvaa. Photoshopataan hai tulvakuvaan tai Freud ja Jung turkkilaisen saunan kuistille.

    Tällaiset kuvahuijaukset ovat räikeitä ja ne on myös mahdollista osoittaa huijauksiksi varsin helposti esimerkiksi Googlen käänteisen kuvahaun avulla. Kuvamanipulaatiota voi kuitenkin tehdä myös lievemmin. Muutetaan valaistusta, tehdään kuvasta peilikuva, poistetaan ryppyjä tai rajataan pois jotain häiritsevää.

    Kuvan uskottavuus on perinteisille uutismedioille elintärkeää. Lukijan tulee voida luottaa siihen, että se, mitä esimerkiksi sanomalehden kuvassa näytetään, on totta. Monilla lehtitaloilla onkin tiukka linja kuvien muokkaamiseen.

    On itsestään selvää, ettei uutiskuvasta saa poistaa mitään, eikä siihen voi myöskään lisätä mitään. Futisottelukuvassa palloa ei koskaan photoshopata toisesta kuvasta, vaan se on aidosti saatava tallennettua kuvaan. Myös kuvan rajaamiseen jälkikäteen ja kontrastin, sävyn tai valotuksen muuttamiseen suhtaudutaan yleensä tiukasti. Jos kuvaa manipuloidaan jostakin perustellusta syystä, tämä tulee aina kertoa lukijoille.

    ”Kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”
    Journalistin ohjeet, kohta 14.

  • 1. Keskustelkaa yhdessä:

    • Millaisiin kuvahuijauksiin te olette törmänneet?
    • Miksi kuva on vahva huijaamisen väline?
    • Onko kuva totta?
    • Millainen kuvankäsittely on teidän mielestänne sallittua?

    2. Ryhtykää kuvajournalisteiksi!

    Kuvan ottamista edeltää lukuisa määrä valintoja. Kuvaaja muun muassa valitsee kuvakulman, jättää jotain kuvan ulkopuolelle ja päättää, mitkä asiat kuvassa korostuvat.

    a. Etsi jokin kiinnostava uutiskuva. Mikä kuvassa korostuu? Millainen tunnelma siinä on ja millä keinoilla se luodaan? Tee kuvasta uusi rajaus tai peitä siitä jokin yksityiskohta. Miten kuvan viesti muuttuu?

    b. Ottakaa kuvat sivun 11 harjoituksessa 4 kirjoittamiinne juttuihin. Voitte ottaa kuvat joko itse kirjoittamaanne tai jonkun toisen kirjoittamaan juttuun. Ottakaa vähintään kaksi erityyppistä jutun yhteyteen sopivaa kuvaa. Käsitelkää kuvat sopivaksi katsomallanne tavalla. Julkaiskaa kuvat ja jutut valitsemallanne alustalla.

    Keskustelkaa lopuksi yhdessä: Millaisia valintoja kuvaa ottaessa teitte? Mitä korostitte, mitä jätitte ulkopuolelle? Miten käsittelitte kuvia ja miksi? Millaisia asioita ottamanne kuvat korostavat?

    3. Ryhdy nettisoturiksi ja paljasta feikkikuva.

    Lue aluksi MTV:n juttu Kuvahuijaukset jylläävät pakolaiskriisin aikana – näin selvität, onko kuva aito ja Ylen Valheenpaljastaja-blogin teksti Näin tunnistat kuvahuijauksen.

    Valitse jokin sosiaalisessa mediassa kohtaamasi kuva, jonka todenperäisyydestä et ole varma, ja selvitä, onko kuva aito. Hyödynnä kuvahuijauksen paljastamisessa Valheenpaljastaja-blogissa ja MTV:n jutussa kerrottuja vinkkejä.