Nettikiusaaminen ja siihen puuttuminen

Tehtäväkokonaisuudessa nettikiusaamista käsitellään nuorten näkökulmasta: mitä nuori voi tehdä, kun hän kohtaa itseensä tai toiseen kohdistuvaa loukkaavaa toimintaa netissä ja sosiaalisessa mediassa? Teemaan päästään käsiksi esimerkkitapausten ja ryhmätehtävien avulla.

Nuorille sosiaalinen media näyttäytyy merkittävänä osana heidän kasvuympäristöään. Toisaalta se mahdollistaa myös haitallisia ilmiöitä, kuten nettikiusaamisen. Kiusaaminen ei enää rajoitu vain tiettyyn yhteisöön, aikaan tai paikkaan, vaan voi netin ja sosiaalisen median myötä levitä nopeasti julkiseksi, ison yleisön saataville. Kuka tahansa nuori voi myös tahtomattaan törmätä sosiaalisessa mediassa loukkaavaan sisältöön, ja tulla osaksi kiusaamistilannetta. Siksi kiusaamiseen puuttumisen merkitys nousee entistä keskeisempään asemaan.

Verkossa tapahtuva kiusaaminen ja häirintä voi olla esimerkiksi:

  • ilkeää kommentointia, kuten nimittelyä, haukkumista, pilkkaamista tai trollaamista
  • loukkaavien kuvien ja videoiden tai huhujen levittämistä
  • ulkopuolelle jättämistä, esim. someryhmästä poistamista
  • uhkailua, painostamista tai kiristämistä

Tässä tehtäväkokonaisuudessa nettikiusaamista käsitellään nuorten näkökulmasta: mitä nuori voi tehdä, kun hän kohtaa itseensä tai toiseen kohdistuvaa loukkaavaa toimintaa netissä ja sosiaalisessa mediassa? Kiusaamista paljon tutkinut Christina Salmivalli (2016) toteaa, että “kaikki eivät ole vastuussa kiusaamisesta, mutta kaikki ovat omalta osaltaan vastuussa sen lopettamisesta”. Nuorten keskinäisen vastuun tiedostaminen ja vahvistaminen ovatkin avaintekijöitä nettikiusaamisen ehkäisyssä. Ratkaisevaa kiusaamisen tunnistamisen ja sitä kautta puuttumisen kannalta voi olla juuri se, miten nuori toimii, kun häntä tai jotakin toista kiusataan netissä ja sosiaalisessa mediassa.

Nettikiusaamiseen puuttuminen voi olla monenlaista. Puuttuminen voi olla väliintuloa ja kiusatun puolustamista itse kiusaamistilanteessa, mutta se voi tarkoittaa myös esimerkiksi luotettavalle aikuiselle kertomista tai sosiaalisen median ylläpitäjälle ilmoittamista.

Yleistä huomioitavaa:

Kokonaisuus on jaettu kolmeen tehtävään. Tehtävien tavoitteena on saada nuoret pohtimaan nettikiusaamista eri näkökulmista, ja etenkin kiusatun asemasta. Kiusaaminen voi olla nuorelle hyvin henkilökohtainen ja arka aihe, ja tehtävät voivat herättää nuoressa monenlaisia tunteita. Onkin erityisen tärkeää, että opettaja varmistaa oppitunnilla turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin. Opettaja voi myös tarjota oppijoille mahdollisuuden keskustella myöhemmin esimerkiksi opettajan tai kuraattorin kanssa kiusaamiseen liittyvistä kokemuksista ja kysymyksistä.

Lähde:

Salmivalli, Christina 2016. Koulukiusaamiseen puuttuminen – Kohti tehokkaita
toimintamalleja. Jyväskylä: PS-kustannus.

  • Esimerkki 1

    Jesse kuulee kaveriltaan, että joku on tehnyt hänestä Snapchattiin Private MyStoryn, jonka ideana on haukkua Jesseä.

     

    Esimerkki 2

    Emma huomaa, että hänen yksityisiä TikTok-videoita on jaettu ja levitetty muiden henkilöiden toimesta. Emman videoista on tehty eri versioita, joissa pilkataan ja haukutaan Emman ulkonäköä ja tanssimista. 

    Pohtikaa pienryhmissä:

    – Mitä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia löydätte Jessen ja Emman tilanteista?

    – Miltä Jessestä ja Emmasta voi tuntua? Keksikää mahdollisimman monta erilaista tuntemusta ja tunnetta, mitä kyseiset kiusaamistapaukset voivat nuoressa aiheuttaa. Pohtikaa, miksi kiusatuksi tuleminen voi aiheuttaa ihmisissä hyvin erilaisia tuntemuksia ja seurauksia.

    – Jos olisit Jesse tai Emma, mitä voisit tehdä asialle? Millaista tukea Jesse ja Emma voisivat eniten tarvita? Hyödyntäkää alla olevia nettisivuja, ja selvittäkää, mitä apua kyseisiin tilanteisiin olisi saatavilla? Entä voivatko tapaukset täyttää rikoksen tunnusmerkit?

    Käyttäkää apuna seuraavia sivustoja:

    https://www.nuortennetti.fi/netti-ja-media/nettikiusaaminen/mita-voi-tehda-jos-joutuu-nettikiusaamisen-kohteeksi/

    https://www.riku.fi/oppaat-ja-ohjeet/turvaohjeita-nettiin/

    https://www.mysafety.fi/tietoa-nettirikollisuudesta/nettikiusaaminen/vinkkeja-ja-ohjeita

  • Vaihtoehto a. Pohtikaa pienryhmissä tai pareittain, mitä mieltä olette alla olevista väittämistä? Perustelkaa miksi olette sitä mieltä. Käykää lopuksi koko luokan kesken

    Vaihtoehto b. Jakakaa roolit pienryhmässä niin, että puolet ryhmästä on väittämästä samaa mieltä ja puolet eri mieltä. Käykää keskusteltua roolien pohjalta. Pohtikaa lopuksi luokan kanssa yhdessä, heräsikö väittelyissä uusia nettikiusaamiseen liittyviä näkökulmia? Entä miltä tuntui esittää mielipidettä, joka ei oikeasti vastaa omaa näkemystä aiheesta.

    Väitelauseet:

    • “Negatiivinen kommentointi on netissä välttämätöntä ja kaikkien pitäisi tottua siihen, sillä nettikiusaamisesta ei tulla koskaan pääsemään eroon”
    • “Kuvien levittäminen, juoruilu ja pahan puhuminen on tosi ikävää” 
    • “Netti on vapaa alue missä voi sanoa mitä huvittaa”
    • “Jokaisen toiminnalla on merkitystä nettikiusaamiseen lopettamiseksi”
    • “Nettikiusaamiseen puuttuminen on vaikeaa, koska ei voi tietää onko kyse huumorista”
    • “Kiusatulle on tärkeää, että joku puolustaa ja osoittaa tukensa jollain tavalla”
    • “Somessa voi helpommin ilmaista kiusatulle tukea, mutta silti itse kiusaamista on vaikea estää”
    • ”Kaikkiin kohdistuu päivittäin ”trollaamista” mutta se kuuluu netin käyttöön, jos loukkaantuu liian helposti niin älä käytä nettiä”
  • Pohtikaa luokan kesken erilaisia keinoja toimia itseensä tai toiseen kohdistuvassa nettikiusaamisessa. Millaisia hyviä ja huonoja puolia näette seuraavissa puuttumisen ja väliintulon tavoissa ja keinoissa?

    • kiusaajan estäminen/blokkaaminen sosiaalisen median palvelusta
    • luotettavalle aikuiselle kertominen (esim. huoltaja, opettaja, kuraattori)
    • kaverille kertominen
    • sovelluksen/palvelun ylläpidolle ilmoittaminen
    • kiusatun puolustaminen
    • kiusaajan trollaaminen ja haukkuminen
    • kiusaajan pyytäminen lopettamaan
    • rikosilmoituksen tekeminen

     

    Teknologian luomien raamien ohella voimme myös itse vaikuttaa siihen, millaista vuorovaikutuskulttuuria rakennamme. Miettikää lopuksi, millaista on hyvä vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa? Miten voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa sellaisen edistämiseen?