Näin kuvaat vetävän videon

Videot ovat hyvä tapa kertoa omasta aiheesta muille, kehittyä mediataidoissa ja oppia toiminnallisella tavalla.

Tämä kokonaisuus antaa toimintaideoita videoiden käyttämiseen opetuksessa. Tavoitteena on videoilmaisun mahdollisuuksien tunnistaminen, vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja omaan tuottamisen kannustaminen. Opetuksessa videokerrontaa voidaan yhdistää kaikkiin oppiaineisiin. Vapaa-ajan ryhmissä tehtäväksi voidaan ottaa vaikkapa harrastuksista kertominen tai osallistuminen itselle tärkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Videoiden on mahdollista toteuttaa niin pieniä tehtäviä kuin laajojakin projekteja.

Katso vloggaaja Tumen vinkit Yhteishyvän Youtube-kanavalta: Näin kuvaat vetävän videon.

Toimintaideoita videoiden käyttämiseen opetuksessa ja ohjauksessa