Kokonaisuuden osat

Porno

Porno – paha media?

Pornossa henkilöhahmot esitetään usein esineellistäen. Syynä on se, että valtavir­taporno keskittyy kuvaamaan mahdollisimman kiihottavia seksiakteja esimerkiksi henkilöhahmojen persoonan tai elämäntilanteen kuvaamisen sijaan (vrt. draama). Val­tavirtapornon kuvaillaan esittävän seksin epäaitona ja kapea-alaisena, ja sen olevan pelkästään heteromiehille suunnattua.61

Porno aiheuttaa ulkonäkö- ja seksipaineita osalle nuorista sukupuoli-identiteetistä riippumatta. Pornossa kehot esitetään epäinhimillisen kykenevinä, oli kyse esimerkiksi sitten miesoletettujen kehojen suorituskyvystä tai naisoletettujen pornonäyttelijöiden ruumiinaukkojen tilavuudesta. Lisäksi osa pornosisällöistä toisintaa kulttuurissa ilme­neviä seksistisiä, rasistisia ja väkivältaisia asenteita.62

Porno voi myös koukuttaa. Omaa suhdetta median käyttöön ja seksisisältöihin on hyvä tarkastella uteliaisuudella ja tutkiskella esimerkiksi, millaisissa hetkissä katsoo por­noa ja mikä on itselle sopiva määrä katsoa pornoa (jos sitä haluaa katsoa). Nuorille on tärkeää sanoa, että pornoon on mahdollista jäädä koukkuun ja on hyvä itsetyydyttää myös ilman median läsnäoloa. Harva kuitenkaan koukuttuu pornoon niin pahasti, että voitaisiin puhua esimerkiksi pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä.63

Pornon negatiiviset vaikutukset nuoriin vähenevät, kun nuorten kanssa puhutaan avoimesti median seksisisällöistä ja niiden herättämistä tunteista sekä myös seksis­tä suoraan, seksipositiivisesti ja erilaisuutta kunnioittaen. Tällöin porno on vain yksi tiedonlähde muiden joukossa, jossa käsitellään nuoria kiinnostavia teemoja seksuaali­suudesta.

 

(61 Paasonen 2015, 37; Väestöliitto 2018; Väestöliitto 2020b; Mutanen 2020, 23, (62 Aaltonen 2012, 69; Bildjuschkin & Ruuhilahti 2008, 145; Vilkka 2011, 113; Paasonen 2015, 43 ja 47–48, (63 kts. Hall & Vuohtoniemi 2019, 47