Tutustu ilmiöön: Botit arjessa

kuvasarja, jossa nuori kohtaa auttavan chatbotin sekä sosiaalisen botin

Erilaisista boteista on tullut yhä yleisimpiä arjessa. Botti-termi on syntynyt robotti-sanan pohjalta, mutta siinä missä robotit ovat fyysisiä, botit ovat tietokoneohjelmia. Robotit voivat olla avuksi fyysisessä maailmassa, kun taas botit auttavat digitaalisessa maailmassa. Ne esimerkiksi suorittavat tiettyjä yksinkertaisia tehtäviä automaattisesti tietyn kaavan tai ympäristön tapahtumien pohjalta.

Keskustelubotit (chatbotit) jäljittelevät ihmisten välisiä keskusteluja. Niitä käytetään esimerkiksi asiakaspalvelussa tilausten vastaanottamiseen, varauksissa auttamiseen tai vastauksien antamiseen asiakkaiden tiettyihin kysymyksiin. Jotkin keskustelubotit voivat jopa pienentää masennusriskiä tarjoamalla jatkuvaa tukea. Keskustelubottien tärkeimpiin etuihin kuuluu pitkälti se, että ne ovat aina saatavilla ja niiden avulla voidaan vastata samoihin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen, mikä voisi muuten olla puuduttavaa. Keskustelubotti voi yksinkertaisimmillaan perustua valmiiksi ohjelmoituihin vastauksiin, joista asiakas voi valita keskustelun edistämiseksi sopivan. Tekoälyä hyödyntävät keskustelubotit voivat puolestaan oppia ihmisten sanomista tai kirjoittamista asioista, tulkita kysymyksiä ja myös vastata niihin luonnolliselta kuulostavalla tavalla. Tekoälypohjaisen keskustelubotin käyttämä kieli on toiminnan sujuvuuden kannalta keskeisen tärkeää. Ratkaisujen käytettävyys kärsii, jos kielimallit eivät ole hyviä.

Keskustelubotti voi olla käyttäjälle joko hyödyksi tai harmiksi sen mukaan, kuinka hyvin se toimii. Keskusteluboteissa tarkoitus on kuitenkin hyvä. Vaikuttajabottien takana hyviä aikomuksia on vain harvoin. Tällaiset botit tekeytyvät tavallisiksi sosiaalisen median käyttäjiksi, jotka voivat tykätä sisällöstä, jakaa sisältöä tai kommentoida keskusteluissa. Tosiasiassa ne ovat automatisoituja tilejä, joiden päätehtävänä on vaikuttaa muihin käyttäjiin. Tavoitteena voi olla esimerkiksi harhaanjohtaminen, epävarmuuden kylväminen tai harhatiedon levittäminen. Bottien avulla voidaan pyrkiä myös lisäämään tiettyjen henkilöiden tai viestien näkyvyyttä erityisesti vaalien alla. Botteja ei ole aina helppo tunnistaa, mutta jos tilillä levitetään jotain tiettyä viestiä voimakkaasti ja kirjoitetaan vain harvoin muista aiheista ja sillä on vain vähän seuraajia, kyse on luultavasti botista.

Teksti: Linda Mannila

Kuva: Siru Tirronen

Lasten ja nuorten mediamaisema muuttuu alati ja uudet ilmiöt seuraavat toisiaan. On tärkeää voida tarjota oppilaille välineitä ilmiöiden ymmärtämiseen ja käsittelemiseen. Tämä oppimiskokonaisuus kuuluu Polkuja uusiin mediailmiöihin – Tieto- ja tehtävämateriaalisarjaan. Materiaalisarja sisältää tietotekstit ja tehtävät opettajan ja oppilaiden käyttöön. Voit tutustua uusiin ilmiöihin mielekkäästi esimerkiksi “Miten käsitellä uusia medialukutaidon ilmiöitä pedagogisesti?” -toimintamallin avulla. 

CC BY 4.0

Materiaali opettajalle

1
Video: botit arjessa
2
Toimintamalli uusien medialukutaidon ilmiöiden käsittelemiseen opetuksessa
3
Osaamisen kuvaukset tavoitteellisen opetuksen tukena
4
Materiaaleja mediakasvatukseen

Materiaali oppilaalle

1
Botit arjessa - oppilaan teksti
2
Tehtävä 1: pohdi ja keskustele
3
Tehtävä 2: käy psykologi-botin vastaanotolla
4
Tehtävä 3: tutki kuvaa