Mediataitokoulu.fi sivusto avasi ovensa ensimmäisen kerran vuonna 2013 ”tarjoamaan tietoa ja tehtäviä esimerkiksi kouluille ja kirjastoille. Mediataitokoulun tarkoituksena on auttaa opettajia ja muita ammattikasvattajia keskustelemaan mediasta lasten, nuorten ja huoltajien kanssa.” Vuonna 2015 sivusto uudistettiin ensimmäisen kerran teknisistä syistä ja nyt vuonna 2021, Mediataitokoulu uudistetaan uudestaan vastaamaan paremmin palvelun käyttäjien tarpeisiin. Mediataitokoulun perustehtävä on yhä […]
Mediataitoviikko järjestetään 2021 yhdeksännen kerran. Viime talven mediataitoviikkoa vietettiin yli 1800 organisaatiossa. Materiaaleja, tapahtumia ja kampanjoita oli tuottamassa jopa 52 yhteistyökumppania. Vaikka KAVIn koordinoima teemaviikko on ollut kasvava menestys jo pitkään, mutta aina on parantamisen varaa. Koska Mediataitoviikkoa tehdään jokaisen mediataitojen kanssa työskentelevän ammattilaisen työn helpottamiseksi, päädyimmekin tekemään muutaman kaivatun muutoksen. 1. Ammattilaisten mukaan ilmoittautuminen […]
Uuden selvityksen mukaan elokuvien, televisio-ohjelmien ja digitaalisten pelien ikärajat sekä niiden haitallista sisältöä kuvaavat symbolit tunnetaan suomalaisissa lapsiperheissä varsin hyvin. Ikärajoilla on vanhempien vahva kannatus ja sisällöistä saatavaa ennakkotietoa pidetään tärkeänä. Lasten kanssa myös keskustellaan mediasisällöistä aiempaa enemmän. Lapset ja nuoret seuraavat paljon myös sellaisia maksullisia kanavia ja videonjakoalustoja, joilla ei ole ikärajoja, mutta niidenkin […]