Mediataitoja D-asemilla: “Sanon ystävillekin, että kannattaa vähän miettiä mihin uskoo!”

Diakonissalaitoksen D-asemilla Kalliossa, Kannelmäessä ja Kontulassa järjestettiin joulukuussa 2021
Valeuutiset-työpajasarja. D-asemat ovat kaikille avoimia yhteisön kohtaamispaikkoja ja
kansalaistoiminnan keskuksia, joissa toiminta on alueelta nousevien toiveiden ja tarpeiden mukaista.
Hiljattain alueilla on ollut keskustelua huijausviesteistä ja -puheluista. Myös tuore tieto Covid19-
pandemiasta kiinnostaa. Aiheesta leviää somessa paljon virheellistä sekä valheellista tietoa, mikä on
mietityttänyt ja aiheuttanut eripuraakin ihmisten välillä. Valeuutiset-työpajasarjan tarkoitus oli
tarjota mahdollisuus yhteiselle keskustelulle aiheesta ja oppia keinoja suunnistaa loputtomasti tietoa
pursuavan internetin ja sosiaalisen median viidakossa.

Valeuutisten äärelle virittäydyttiin lyhyiden keskustelua herättäneiden videoiden avulla. Esimerkkejä
valeuutisista löytyi vuosikymmenien takaa printtimedioista aina somessa pyöriviin Bitcoin-viruksiin.
Kävimme läpi aiheeseen liittyvää sanastoa ja termejä esimerkiksi kirjaston ja Euroopan parlamentin
tietopakettien avulla (ks. lähteet). Selvitimme, miten mis- ja disinformaatio, eli tahattomasti ja
tahallisesti levitetty väärä tieto, eroavat toisistaan ja millaisilla keinoilla voi tunnistaa valeuutisen.
Toiminnallisessa osuudessa syvennyttiin erilaisiin mis- tai disinformaatiota sisältäviin uutisiin.
Uutisten joukossa oli myös paikkansapitäviä, joskin uskomattomalta kuulostavia uutisia. Olimme
valinneet eri lähteistä suomenkielisiä artikkeleita ja somepostausten kuvakaappauksia. Käytimme
tulosteita, koska kaikilla toimintaan osallistuvilla ei ole älylaitteita. Paperin ja kynän kanssa
työskentely helpotti työskentelyä.

Työskentelyn tarkoituksena oli pyrkiä erottamaan todelliset uutiset valheellisista ja virheellisistä ja
perustella johtopäätöksiä. Tosi- ja valeuutisten sekoittaminen ja vertailu teki työskentelystä
mielenkiintoista ja helposti lähestyttävää. Iso osa postauksista ja artikkeleista tunnistettiin oikein
joko valheellisiksi tai tosiksi, vaikka tehtävä oli monelle haastava. Lopuksi pidettiin hauskaa laatimalla
omia valeuutisia.

Miksi uskomme valeuutisiin?

Tunteet ja ns. mututuntuma johtavat helposti harhaan ja voivat saada luulemaan todellista uutista
valheelliseksi ja toisin päin. Myös oma maailmankuva ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaisia
uutisia pidetään tosina. Nopeasti silmäillen on haastavaa arvioida, onko uutinen totta vai valetta.
Tunteita herättävät otsikot värittivät tulkintaa itse uutistekstistä. Valeuutisten moninainen kirjo
yllätti, mutta yhteisen harjoittelun jälkeen osallistujat osasivat jo melko hyvin etsiä merkkejä uutisen
tai somepostauksen laadusta (esim. lähteen tai sisällön avulla). Tärkein arviointikriteeri tuntui
kuitenkin olevan yleinen vaikutelma: luotetaan intuitioon ja mututuntumaan, tunteeseen.

Kaikki eivät tienneet, kuinka helposti videoita voi muokata ja mahdollisuutta liittää kuva, video tai
lainaus alkuperäisestä poikkeavaan kontekstiin ei juurikaan pohdittu valheentunnistustehtävässä. Erityisesti söpöistä eläinvideoista ei tule ajatelleeksi, että ne eivät välttämättä ole totta. Presidentti
Trumpin väitteet puolestaan tunnistettiin helposti valeuutiseksi.

“Ehkä oon ollut vähän hyväuskoinen, uskon herkästi uutisiin. En kestä, että kissavideotkin voi olla
feikkejä.”

Eräs osallistuja kertoi hyvän esimerkin perinteisin keinoin levitetystä misinformaatiosta.
Kuolinilmoituksen henkilö oli sekoitettu toiseen samannimiseen henkilöön, ja uutinen väärän
henkilön kuolemasta oli alkanut levitä puskaradion kautta. Toinen osallistuja puolestaan nosti esiin
valeuutisen vuosien takaa: juttu banaaneissa elävistä aivomadoista levisi sekin perinteisen median
kautta, mikä osoittaa, ettei valeuutisissa ole kyse uudesta ilmiöstä. Perinteisen valeuutisen
levittämisessä käytetyt keinot myös vastasivat nykyaikaisten valeuutisten levittämisessä käytössä
olevia keinoja. Väitteet kuten “harva tietää tästä” tai “tätä on yritetty salata” ovat olleet käytössä
ennenkin.

Kaikki osallistujat kiinnittivät huomiota kirjoitusasuun ja kieleen. Kirjoitusvirheet sekä raflaava kieli
”…polvilumpiot paskaksi” tai “piikkisohjelma” huomattiin mutta niitä ei välttämättä tulkittu
merkeiksi uutisen luotettavuudesta. Käsitys ammattijournalismista ja uutisartikkeleista tuntui
kaipaavan päivitystä. Uutisen otsikkoa saatettiin pitää valheellisena, vaikka itse juttua pidettiin
totena. Epäiltiin myös, että toimittajilla ei olisi resursseja tarkistaa faktojaan. Toisaalta todettiin, että
tieteelliseltä kuulostava sanasto herättää luottamusta, vaikka sisältöä ei ymmärrettäisi. Heikko
englannin kielen taito vaikeuttaa faktojen ja lähteiden tarkistusta, koska faktantarkistuspalvelut ovat
englanninkielisiä (esim. Snopes, Google Fact Check Explorer).

Itsestäänselvyyksiä ei ole: maallikon tekemän YouTube-videon sisältöä saatetaan luulla tieteelliseksi
tiedoksi vain sen perusteella, että videon tekijä käyttää tieteellisiä termejä. Monilla
yksityishenkilöillä on somessa enemmän seuraajia ja näkyvyyttä kuin useilla perinteisillä
printtimedioilla. Näitä sisällöntuottajia pidetään yhtä merkittävinä auktoriteetteina kuin esimerkiksi
toimittajia, jos ei ymmärretä ammattimaisen journalismin tai tieteellisen tutkimuksen
tunnusmerkkejä.

”Voiko näitä tosiaan julkaista kuka vaan?”

Keskustelua ja kysymyksiä herättivät videoiden väärentäminen ja somen mahdollisuudet virheellisen
ja valheellisen tiedon levittämisessä. Vaikka kaikki osallistujat ovat ainakin facebookissa, sen
toiminta ja algoritmit, joiden perusteella sisältö määrittyy, olivat tuntemattomampia.
Ihmisille, jotka eivät ole viettäneet internetissä paljon aikaa tai tutustuneet sen ilmiöihin, voi
sivuston arvioiminen tai luotettavan lähteen löytäminen olla haastavaa. Uutismedioilta näyttävien
sivujen asenteellisuutta ja luonnetta ei välttämättä tunnisteta. Medialukutaito ja käsitteet kuten
meemit, facebook-sivujen ja -ryhmien ja somen toimintamekanismien tunteminen on tärkeää
internet-ilmiöiden ymmärtämiseksi. Ei riitä, että erottaa pakinan, mielipidekirjoituksen, satiirin,
uutisartikkelin ja tutkimuksen toisistaan, vaan internetin ja somen toimintaa ilmiöineen täytyy
ymmärtää laajemmin erottaakseen eri sisältöjen nyanssit ja referenssit.

“Kaveri oli jakanut Facebookissa jutun “Näin minä rikastuin”. Kommenteissa hän sanoikin, että en
minä tätä ole julkaissut.”

Koska tilausta ja tarvetta tämän tyyppiselle työskentelylle selvästi on, aiomme jatkaa työpajojen
järjestämistä. Suunnitelmissa on yhteistyötä lähikirjastojen kanssa ja medialukutaidon nostamista
keskiöön mediataitoviikolla D-asemien somekanavissa ja kohtaamisissa.

Vili Kinnunen
Anne Tauriainen
Taru Tuomola
Annamarika Väekäs
Diakonissalaitos / D-asemat