Ajankohtaista
”Lapsilla on oikeus osallistua myös lainvalmisteluun” – Etsitään lapsiryhmiä kertomaan omista näkemyksistään kuvaohjelmalakiin liittyen
- 28.4.2022
- Kirjoittaja: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
- Kategoria: Blogikirjoitukset

Päivitys: ilmoittautuminen kuulemiseen on päättynyt.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on käynnissä hanke kuvaohjelmalain (710/2011) uudistamiseksi. Kuvaohjelmalain tarkoituksena on suojella lapsia heidän kehitykselleen haitallisilta kuvaohjelmilta. Laissa säädetään mm. elokuvien, tv-ohjelmien ja digitaalisten pelien ikärajoista ja ikärajojen noudattamisesta. Laki koskee myös esimerkiksi Suomeen sijoittautuneita suoratoisto-, tilausohjelma- ja videonjakoalustapalveluja. Uudistusta valmistellaan, koska toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti esimerkiksi digitaalisen pelaamisen muutosten myötä.
Osana uuden lain valmistelua toteutetaan lasten kuuleminen kuvaohjelmalaissa säädettävistä asiakokonaisuuksista touko-kesäkuun 2022 aikana. Tätä varten nyt etsitään 3-4 lapsiryhmää, jotka haluaisivat päästä kertomaan näkemyksensä laissa säädettävistä asioista. Työpajaan osallistuminen on mahdollisuus tuoda esiin lasten ja nuorten mielipiteitä mm. kuvaohjelmien haitallisuudesta sekä ikärajoista ja niiden noudattamisesta.
Lasten kuuleminen toteutetaan järjestämällä työpaja iältään 5–18-vuotiaiden lasten ja/tai nuorten ryhmässä.
Lasten kuuleminen toteutetaan järjestämällä erillisen ohjeistuksen mukainen työpaja iältään 5–18-vuotiaiden lasten ja/tai nuorten ryhmässä. Osallistumaan ovat tervetulleita lapsiryhmät eri puolilta Suomea. Erityisesti vähemmistöihin kuuluvia lapsiryhmiä pyydetään osallistumaan. Kuuleminen toteutetaan suomeksi.
Työpajan kesto on noin yhdestä kahteen tuntia. Työpajat organisoidaan siten, että läsnä on ryhmän oman/omien aikuisten lisäksi paikan päällä tai etäyhteyden välityksellä yksi kuvaohjelmalain valmistelussa mukana oleva asiantuntija, jolta saa kysyä lisätietoa kuvaohjelmista, työpajasta, siihen osallistumisesta tai muusta askarruttavasta asiasta. Kuulemisen ajankohta sovitaan erikseen, ryhmän aikataulut huomioiden.
Tilaisuus alkaa lyhyen kuvaohjelmien ikärajoista kertovan videon katsomisella. Työpajan aikana osallistujat keskustelevat neljästä eri teemasta erillisen PowerPoint-esityksen mukaisesti. Osallistujien mielipiteet kirjataan Webropol-kyselylomakkeelle, jonka kautta tiedot lähetetään ministeriölle. Työpajan lopuksi osallistujat saavat pienen palkkion osallistumisestaan.
Ilmoittautumiset 11.5.2022 mennessä
Kuulemiseen osallistuville ryhmille toimitetaan ennen kuulemista sitä varten valmisteltu materiaali: 1) kuulemiseen osallistuvien ryhmien vetäjille etukäteen tutustuttavaksi tarkoitettu ohje, 2) diasarja, joka käydään läpi työpajassa lasten kanssa keskustellen sekä 3) Webropol-kyselylomake, jolle lasten vastaukset kirjataan opetus- ja kulttuuriministeriölle lähettäviksi.
Kuulostiko kiinnostavalta? Ilmoittautumiset 11.5.2022 mennessä KAVI:n ylitarkastaja Erika Laurille, joka myös antaa tarvittaessa lisätietoja. Yhteystiedot löytyvät KAVI:n verkkosivuilta, osoitteesta https://kavi.fi/ikarajat/yhteystiedot/.