”Moni perusasia netissä on itselle melko itsestään selvä, joten on hyvä muistuttaa siitä mitä ne ylipäätään ovat ja että lapselle kaikki on tosiaan uutta ja että opettaminen pitää aloittaa alusta.” Näin kuvaili 8-vuotiaan lapsen vanhempi ajatuksiaan uudesta Yhdessä turvallisesti netissä -esitteestämme.

Pulma on hyvin tunnistettava. Julkisessa keskustelussa usein seikkaileva hahmo, ”pihalla oleva vanhempi”, ei ymmärrä sosiaalista mediaa tai digitaalisia laitteita. Sen myötä vanhemmalla onkin hätä kädessä, kun lapsi käyttelee sujuvasti nettiä. Tosiasiassa nykyajan alakoululaisen vanhempi on kuitenkin yleensä noin kolme-nelikymppinen ja hallitsee digitaalista maailmaa oikein kivasti. Sosiaalisessa mediassa nimittäin 35-45-vuotiaista on yli 80 % . Harvassa ovat ammatit tai opinnot, jossa ei tarvitsisi digilaitteita.

Kotijoukkojen tietämättömyyden sijaan –tai vähintään rinnalle– haasteeksi voikin tulla se, että netissä toimiminen on ehtinyt aikuisilla jo ”mennä autopilotille”. Samalla tavalla kuin ikänsä leiponeen mummon saattaa olla vaikea sanella herkkusämpylöiden reseptiä, 25 vuotta nettiä käyttänyt voi unohtaa, millaisia asioita aloittelijan pitää nettiturvallisuudessa huomioida. Lapsille nämä asiat eivät kuitenkaan ole itsestään selviä.

Toinen ruuhkavuosien vakioseuralainen on unohtaminen. ”Vaik kiusaamisesta tolkutettiin silloin ku puhelimen sai, niin tosi paljon. Mut et pitäähän näit täs koko ajan muistutella ja kertailla ja kysellä”, totesi toinen julkaisua ennakkoon lukenut vanhempi. Oman puhelimen saaminen onkin selkeä siirtymähetki jolloin nettiturvallisuus nousee monissa perheissä tapetille. Vähemmälle huomiolle jäävät usein uusien sovellusten käyttöönotto tai siirtyminen sisältöjen kuluttajasta omien julkaisujen tekijäksi. Jos perheessä näytetään pärjäävän netin kanssa mukavasti, asia jää helposti aikuisen mielestä vaikka osaisikin auttaa.

Kolmas sudenkuoppa on se, että mediat voivat näyttää aikuisen ja lapsen vinkkelistä hyvin erilaiselta. Esimerkiksi itse en muista kohdanneeni epäasiallisia lähestymisyrityksiä somessa yli kymmeneen vuoteen. Sen sijaan yläasteikäisenä 90-luvulla kuppikoon kysely ja muu seksuaalissäytteinen seuraan tuppautuminen olivat minulle chateissa ja foorumeilla arkipäivää. Sovelluksen ei ehkä hoksaa olevan lapselle villi länsi, jos se aikuiselle vaikuttaa asialliselta. Siksi pitäisi muistaa myös kysyä lapselta vaikka luulisi tietävänsä itsekin.

Kasvattajan on kuitenkin turha väheksyä itseään, jos ei tiedä kaikkia lasten nettitekemisiä tai -kokemuksia. Aikuinen ei millään voi tavoittaa täysin lapsen kokemusmaailmaa eikä kaikkien tarvitse osata samoja asioita. Kukaan ei hallitse mestarillisesti koko sosiaalisen median kenttää – eivät varsinkaan lapset. Silti lasten taitoja tulkitaan osaamisen kautta siinä missä aikuisilla huomio kiinnitetään puutteisiin.

Etenkin nuoret usein mielellään vahvistavat käsitystä osaamattomista aikuisista ja taitavista lapsista: Ensinnäkin omista taidoista on mukava ja syytäkin iloita. Toiseksi, omaa osaamattomuuttaan ei lapsi helposti huomaa ellei joudu pulaan. Kolmanneksi tehdään kehitysvaiheelle tarpeellista eroa lapsen ja vanhempien välille, kun aikuisen esitetään olevan nykypäivästä vieraantunut vanhus. Jossain määrin kalkkiksen rooli onkin vanhemman väistämätön osa. Niin pitkälle tähän leikkiin ei nettiturvallisuudessa kuitenkaan pidä lähteä, että lapsi luulee joutuvansa pärjäämään omillaan.

Kaikki edellä mainitut ovat kasvatuksen arjessa hyvin tavallisia ilmiöitä. Perheissä on niin paljon muutakin ajateltavaa kuin mediakasvatus, että säännölliset nettiturvallisuusopastukset ovat useimmille utopiaa. Kotona ei tarvitsekaan kehitellä systemaattisia opetussuunnitelmia, vaan arkinen juttelu on täysin riittävää. Oikean ajoituksen ja sopivat sanavalinnat keskusteluun tietää jokainen perheessään parhaiten itse.

Tärkeintä on välittää lapselle tieto siitä, että aikuinen on saatavilla, kiinnostunut ja osaa auttaa tarvittaessa. Aikuisen osaaminen tulee paremmin näkyväksi, jos lapsikin pääsee todistamaan vanhemman taitoja eikä kaikkia digiasioita hoideta oman ruudun takaa.

Digimedia on osa lasten ja aikuisten arkea ja arkeen tunnetusti rutinoituu. Silloin tällöin on hyvä pysähtyä miettimään asiaa omassa perheessä. Joskus pysäyttäjänä on oman lapsen kysymys tai kokemus, joskus ajankohtaiset tapahtumat tai vaikka uudet esitteet. Toivottavasti ennakkolukijoiden lisäksi mahdollisimman monissa perheissä esitteestämme ”tulee fiilis, että voi taas tsempata pari keskustelua” turvallisemmasta netin käytöstä.

Saara Salomaa
Erityisasiantuntija
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Mediataitokoulun blogi

Mediataitokoulun blogista löydät kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia mediakasvatukseen ja mediankäyttöön liittyviä ilmiöitä. Blogikirjoitukset tarkastelevat mediaa eri näkökulmista kirjoittajan asiantuntemuksen mukaan. Blogiin kirjoittavat pääasiassa Finnish Safer Internet Centren työntekijät, mutta myös vierailevat tähdet.

Mediataitokoulun blogiarkisto

Mediataitokoulun vanhalta blogialustalta löydät 40 blogikirjoitusta vuosilta 2012-2015.