“Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle”, kertoi Helsingin Sanomat 19.4. lastenpsykiatri Jari Sinkkosta lainaten. Pelikasvattajat tyrmäsivät pian osan Sinkkosen väitteistä ja pitivät kohtuuttomana muun muassa pelaavan lapsen rinnastamista alkoholistiin.

Hieman samantapainen asetelma nähtiin kaksi kuukautta myöhemmin, kun koulutuspolitiikan professori Pasi Sahlberg syytti lasten ja nuorten älypuhelinten käyttöä huonoista Pisa-tuloksista. Vastinejutussa kasvatustieteen professori Kirsti Lonka tyrmäsi Sahlbergin päättelyketjun. Vastaavia asiantuntijahaastatteluihin perustuvia juttupareja julkaistaan eri medioissa jatkuvasti ja perusasetelma tuntuu pysyvän samankaltaisena: esitetään huoli ja sen poistamiseksi jokin ratkaisukeino. Pian julkaistaan vastakommentti, jossa huolen määrä todetaan ylimitoitetuksi tai koko asetelma liian yksinkertaistetuksi. Onko tässä nyt kaksi erilaista koulukuntaa, ja kumpaa tulisi uskoa?

Vastakkainasettelu on osittain rakennettu ja luotu mediassa, eikä aihe koskaan ole niin mustavalkoinen kuin miltä juttujen perusteella näyttää. Toimittajilta vaaditaan ehdotonta objektiivisuutta, mutta täysi puolueettomuus ei ole koskaan mahdollista. Juttuaiheiden näkökulmat lyödään lukkoon yleensä jo toimituskokouksessa, eivätkä ne välttämättä muutu vaikka suunnanmuutokselle löytyisi perusteita. Lisäksi yhteen haastatteluun ja näkökulmaan perustuvat jutut todella kirjoitetaan haastateltavan näkökulmasta: se, että asia julkaistaan valtakunnallisessa uutismediassa, saa helposti mielipiteen näyttämään faktalta.

Unohdetaan vielä se, ketä pitäisi uskoa. Sen sijaan pohditaan, mikä tuntuu uskottavammalta. Alkuperäisissä jutuissa esitetään vahvoja huolia: paljon pelaavista lapsista tulee peliriippuvaisia eivätkä vanhemmat tee asialle tarpeeksi, tai nuorten älypuhelinten käyttö vie liikaa aikaa lukemiselta ja kirjoittamiselta. Vastinejutuissa päättelyketjuja kritisoidaan liian yksinkertaisiksi ja vaaditaan parempaa tutkimusnäyttöä.

Vahvojen mielleyhtymien luomiset (“Kuin alkoholistilta ottaisi pullon pois”) ja toisaalta ajatusten alas ampuminen faktojen puuttuessa (“Tällä väitteellä ei ole varsinaisesti mitään tutkimusnäyttöä”) ovat molemmat voimakkaita tapoja perustella omaa kantaa. Lopulta uskottavuutta tärkeämpää on se, mihin vastaanottaja haluaa uskoa ja mikä sopii paremmin hänen senhetkiseen maailmankuvaansa.

Koska kirjoitan tätä tekstiä mediakasvatuksen näkökulmasta, minun maailmankuvaani tukevat väitteet, jotka suhtautuvat kriittisesti Sahlbergin ja Sinkkosen räväköihin ulostuloihin. Koen jotkut heidän ajatuksensa rajoittuneina ja jopa haitallisina, sillä keskustelun aloittamisen sijaan he tuntuvat luovan sementtiä sellaisten asioiden ympärille, joita pitäisi pikemminkin tuulettaa. Jari Sinkkosen esimerkki siitä, miten 6-vuotias lapsi saa pelata viikossa tunnin ja lopun viikkoa hän vain haaveilee tuosta tunnista, oli jotenkin surullinen tiivistys tästä aiheesta: pelaaminen (siis yksi leikkimisen muoto) on se paha, joka tekee lapsesta lähes maanisen, eikä esimerkiksi aikuisen ymmärtämättömyys asetelman kohtuuttomuudesta: tunti lempiharrastusta viikossa kuulostaa vähäiseltä kenelle tahansa. Voidaan myös pohtia, herättäisikö lapsen käytös samanlaista huolta, jos hän kävisi kerran viikossa ratsastamassa ja sen jälkeen haaveilisi seuraavasta tunnista ja hevosista.

 

En kuitenkaan halua väittää, että vain minun ajattelutapani on juuri oikea. Samaan aikaan kun tuhahtelen tai naurahdan joillekin Sinkkosen ja Sahlbergin väitteille, olen heidän kanssaan useista asioista samaa mieltä. Vastuu siitä, että lapset pelaavat ikärajojen puitteissa ja nukkuvat riittävästi on huoltajien käsissä. Toisissa perheissä ollaan hyvin perillä siitä, mitä lasten mediamaailmaan kuuluu, mutta kaikilla ei näin ole. Aikuisten antamissa esimerkeissä ei aina ole hurraamista, ei omissanikaan. Lisäksi molemmat asiantuntijat myöntävät, että peleistä ja uudesta teknologiasta on paljon hyötyä, ja ne ovat tulleet jäädäkseen.

 

Kyse ei aina ole siitä, että olisimme kovin eri mieltä ongelmista, vaan siitä, miten haluamme ne ratkaista. Katkaistaanko nettiyhteys lapsilta kouluiltoina kello 18 ja rajoitetaan ruutuaikaa tiukasti? Asennetaanko älylaitteisiin esto-ohjelmia ja pakotetaan lapset kirjoittamaan mummolle kirje säännöllisesti kynää ja paperia käyttäen? Harva varmaan kieltäytyisi ajamasta sellaista ratkaisua, joka olisi yhtä aikaa nopea ja varmasti tehoava.

 

Loppujen lopuksi kieltoihin, pakkoon ja suojeluun perustuva kasvatus ei kuitenkaan ole se keino, jolla ihmisestä tulee tyytyväinen ja vastuullinen toimija yhteiskunnassa. Luottamus ja vuoropuhelu eivät pääse syntymään vahvasti kontrolloidussa tilassa. Johdonmukaiset pelisäännöt niin perheessä kuin koulussakin ovat tarpeen, mutta samalla tulisi tukea aikuisten ymmärrystä sellaisista lapsille tärkeistä asioista, jotka eivät ole aikuisille vielä tuttuja. Lapsen kiinnostuksen kohteiden ymmärtäminen ja toisen mielipiteiden arvostaminen auttaa rajojen luomisessa ja niiden tarkastelussa.

 

Usko siis lasta, kun hän kertoo sinulle, mikä häntä kiinnostaa ja miksi. Jos sinulla on huoli, perustele se lapselle ja keskustelkaa siitä yhdessä. Mediassa esiintyvillä asiantuntijoilla on osansa kasvatustyössä, mutta uskalla kyseenalaistaa heitäkin tarvittaessa. Anna puheenvuoro riittävän usein sille oman elämänsä asiantuntijalle, joka tarvittaessa heittäytyy dramaattisesti olohuoneen lattialle ja huutaa niin, että naapuritkin kuulevat. Hänellä on nyt asiaa.

 

Julia Alajärvi

Projektipäällikkö

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tilaa painettuja esitteitä ilmaiseksi

Klikkaa kuvaa avataksesi tilauslomakkeen

Mediataitokoulun blogi

Mediataitokoulun blogista löydät kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia mediakasvatukseen ja mediankäyttöön liittyviä ilmiöitä. Blogikirjoitukset tarkastelevat mediaa eri näkökulmista kirjoittajan asiantuntemuksen mukaan. Blogiin kirjoittavat pääasiassa Finnish Safer Internet Centren työntekijät, mutta myös vierailevat tähdet.

Mediataitokoulun blogiarkisto

Mediataitokoulun vanhalta blogialustalta löydät 40 blogikirjoitusta vuosilta 2012-2015.